Halon Security

Halon Security on johtava kansainvälinen sähköposti-infrastruktuuriohjelmistojen toimittaja, jonka pääkonttori on Göteborgissa Ruotsissa. Halonin asiakkaita ovat palveluntarjoajat ja yritykset, joilla on poikkeuksellisen korkeat vaatimukset tietoturvan, skaalautuvuuden ja erittäin suurten sähköpostimäärien käsittelyn suhteen. Halon on luotettu kumppani useille erityyppisille asiakkaille joille sähköposti on kriittinen osa palveluntarjontaa, kuten esimerkiksi suurille ohjelmistoalustoille, viestintäpalveluntarjoajille, hosting-yrityksille ja säännellyillä toimialoilla toimiville yrityksille.

Intera Partners sijoitti Haloniin vuonna 2024, ja tulee tukemaan yhtiötä nopeuttamaan kansainvälistä laajentumistaan ja jatkamaan innovointia sähköisen viestinnän ratkaisuissa.

Halon aikoo laajentaa aktiivisesti asiakaskuntaansa suurilla asiakkuuksilla ja jatkaa ratkaisuvalikoimansa kehittämistä, mukaan lukien AI-teknologialla tehostettuja ratkaisuja. Yhtiö on sitoutunut jatkamaan sähköposti-infrastruktuurin suunnannäyttäjänä ja pysymään jatkuvasti kehittyvien liiketoiminta-, teknologia- ja tietoturvavaatimusten edelläkävijänä.

Roima Intelligence

Roima Intelligence on vahvasti kasvava ohjelmistoalan yritys, jonka missiona on auttaa asiakkaitaan saavuttamaan kestäviä tuloksia digitalisaation avulla. Yhtiö tarjoaa asiakkailleen tuotannonohjauksen, toimitusketjun- ja logistiikan ohjauksen sekä tuotehallinnan ratkaisuja.

Roima Intelligence perustettiin vuonna 2014 vastaamaan valmistavan teollisuuden monipuolisiin ja muuttuviin tarpeisiin. Euroopan teollisuus on digitaalisessa murroksessa, joka muuttaa kilpailukenttää ja toimintaympäristöä. Vastaamalla asiakkaidensa tarpeisiin, Roima on lyhyessä ajassa noussut johtavien suomalaisten ja kansainvälisten yritysten avainkumppaniksi kilpailukyvyn vahvistamisessa.

Intera lähti mukaan Roiman kasvutaipaleelle sijoittajana vuonna 2018 tukeakseen yhtiön kasvua ja kansainvälistymistä. Interan omistuksen aikana Roimassa tehtiin mittavia panostuksia organisaatioon, johtamiseen ja tuoteportfolioon, minkä johdosta yritys paitsi moninkertaisti kokonsa, myös muuntautui paikallisesta suomalaisesta toimijasta aidosti kansainväliseksi yritykseksi, jolla on moderni ja toimialansa johtava tuotetarjonta.

Vuonna 2024 Intera Fund III myi enemmistöosuutensa Roimasta Corten Capitalille, kansainväliselle pääomasijoitusyhtiölle, joka keskittyy rakentamaan markkinajohtajia B2B-ohjelmistoissa ja -palveluissa. Intera jatkaa Roiman omistajana Intera Fund IV:n kautta.

PHM Group

PHM Group is a leading, local and agile property services operator in Northern Europe focused on residential properties. The company aims to take care of the living environment and thereby enhance people’s well-being. The company offers a diverse range of services related to property usage and upkeep. PHM Group consists of the best companies in the industry that serve their customers locally, listening to their needs and desires.

Intera joined PHM Group’s growth story as a majority owner in 2018. During the first 18 months of the partnership, the foundation for future growth was built, with investments in management and processes. The company expanded to Sweden and strengthened its presence in Finland through acquisitions. Within the first 18 months of collaboration, PHM Group completed 19 acquisitions. In addition to internationalization, investments in management, and acquisitions, digitalization and sustainability have been strong focal points of the partnership.

In March 2020, Norwegian private equity investor Norvestor acquired a majority stake in PHM Group, while Intera remained a minority owner. In the same year, PHM Group and Kotikatu merged to form the leading property services company in the Nordic region. During Intera’s majority ownership, PHM tripled its revenue from EUR 40 million to EUR 120 million within 18 months. Additionally, the PHM’s 11 branches and 500 employees grew to 30 branches and 1200 employees during Intera’s majority ownership.

Today, Intera remains involved in supporting the success story of PHM Group as a minority owner.

Consti Yhtiöt

Consti tarjoaa asiakkailleen kaikki keskeiset kiinteistöjen uudistamiseen tarvittavat palvelut – rakennusurakoinnin, talotekniikan, linjasaneerauksen, julkisivut, pihat ja ympäristöt. Consti uudistaa asunto-osakeyhtiöitä, teollisuus-, kauppa-, hotelli- ja toimistokiinteistöjä sekä julkisia rakennuksia. Constin asiakkaita ovat ammattimaiset kiinteistönomistajat, yksityiset asunto-osakeyhtiöt ja rakennusliikkeet.

Consti Yhtiöt on syntynyt useamman yritysoston kautta, ja vuosien 2008-2010 yrityskauppavaiheen jälkeen Consti on kasvanut orgaanisesti rekrytoiden uutta työvoimaa ja laajentaen palvelutarjontaansa. Consti Yhtiöiden liikevaihto vuonna 2016 oli noin 260 miljoonaa euroa. Consti Yhtiöt listautui onnistuneesti pörssiin Nasdaq OMX:n päälistalle Helsingissä joulukuussa 2015.

Korjausrakentamisen markkinoiden odotetaan kasvavan Suomessa vakaasti. Korjausrakentamisen kasvuodotukset perustuvat muun muassa kotimaisen rakennuskannan ikään sekä uusiin ympäristö- ja energiatehokkuusvaatimuksiin. Myös julkinen sektori on sitoutunut tukemaan korjausrakentamista.

Normek

Normek-konserni on yksi pohjoismaiden johtavia rakennusten teräsrunkojen, lasijulkisivujen ja teräksisten siltojen toteuttajia. Konsernin liikevaihto vuonna 2018 oli noin 70 miljoonaa euroa ja se työllisti noin 250 henkilöä.

Normekin loppuasiakaskunta koostuu monien eri toimialojen yrityksistä, kunnista ja julkisyhteisöistä. Konsernin suorat asiakkaat ovat rakennusyhtiöitä ja kiinteistökonsultteja. Normek on kokonaisratkaisujen toimittaja, joka vastaa kohteiden suunnittelusta, valmistuksesta ja asennuksesta.

Normekin pääkonttori sijaitsee Vantaalla, ja konsernilla on neljä tuotantolaitosta Suomessa ja yksi Ruotsissa.

Saksalainen teräsrakentamiseen ja julkisivuratkaisuihin erikoistunut Donges Group osti Normek Oy:n helmikuussa 2019.

Stella

Stella on kotona tuotettavien palveluiden markkinajohtaja, jolla on 15 vuoden kokemus alan uranuurtajana. Vuonna 2021 yhtiön liikevaihto oli noin 20 miljoonaa euroa ja se työllisti noin 1600 henkilöä.

Stellan laaja palveluvalikoima kattaa kotisiivous-, lastenhoito-, terveys-, kotihoito- ja turvapuhelinpalvelut. Stella haluaa kotona tuotettavien palveluidensa kautta helpottaa jokaisen suomalaisen arkea ja parantaa hyvinvointia.

Kreate

Kreate kuuluu Suomen johtaviin infrarakentajiin ja yhtiön keltamustissa riveissä työskentelee 370 infrarakentamisen ammattilaista. Pääkonttori sijaitsee Tuusulassa ja yhtiöllä on lisäksi toimipisteitä Tampereella, Lappeenrannassa, Joensuussa, Seinäjoella, Hämeenlinnassa, Oulussa ja Kouvolassa. Osakkuusyritys KFS Finland Oy:llä ja sen tytäryhtiöllä Sotkamon Porapaalu Oy:llä on lisäksi toimipiste Vantaalla. Kreate-konsernin pro forma -liikevaihto oli vuonna 2021 noin 240 miljoonaa euroa.

Kreate muodostui kolmen yrityskaupan kautta vuoden 2014 aikana, kun infrarakentamisen erikoisosaajat Fin-Seula, Kesälahden Maansiirto ja Insinööritoimisto S Rantala liittyivät osaksi kokonaisuutta. Vuonna 2017 osaksi konsernia tulivat Railtek-yhtiöt ja vuonna 2018 Varkauden Louhinta Oy:n liiketoiminta.

Kreaten arvoissa korostuvat suoraselkäisyys, mutkattomuus ja yrittäjähenkisyys. Merkittävä osa Kreaten toimihenkilöistä on myös Kreaten osaomistajia.

Yhtiö keskittyy infrarakentamisen pääurakointiin, mm. sillanrakentamisessa ja -korjaamisessa, ratarakentamisessa, väylärakentamisessa, pohja- ja betonirakentamisessa, kalliorakentamisessa sekä kiertotalous- ja ympäristöliiketoiminnassa. Lisäksi yhtiö on Suomen johtavia toimijoita vaativien geoteknisten töiden alueilla.

Infrarakentamisen markkinat ovat Suomessa vakaat ja tehokkailla toimijoilla on mahdollisuus kasvaa 6,7 mrd. euron kokonaismarkkinoiden kasvua nopeammin. Infrarakentamisen kokonaiskysyntää lisää yhdyskuntarakenteen kehittyminen ja infrastruktuurin kunnon heikkeneminen.

 

Delete

Delete on yksi johtavista Pohjoismaissa toimivista täyden palvelun ympäristöpalvelujen tarjoajista. Yhtiö tarjoaa asiakkaiden liiketoiminnan kannalta kriittisiä palveluita, jotka vaativat erityisosaamista ja erikoislaitteita teollisuuden, rakentamisen ja kiinteistöjen puhdistuspalvelutarpeissa.

Delete sai alkunsa vuonna 2010, kun Intera ja yrittäjät yhdistivät kaksi johtavaa suomalaista ympäristöpalveluyritystä: purkamiseen ja jätteenkäsittelyyn erikoistuneen Toivonen Yhtiöt ja teollisuuspuhdistukseen erikoistuneen Tehocin. Visiona oli rakentaa Deletestä määrätietoisesti johtava ympäristöpalvelualan toimija Suomessa ja Pohjois-Ruotsissa. Konsernia rakennettiin ja laajennettiin vahvasti yrittäjien ja Interan yhteistyössä: kolmen vuoden aikana toteutettiin yhteensä 15 yrityskauppaa laajentamalla yhtiön toiminta valtakunnalliseksi, sekä toteutettiin onnistunut laajentuminen Ruotsiin vuonna 2011.

Yrityskauppojen lisäksi Intera auttoi Deleteä luomaan yhteisen tarinan, brändin ja yhteiset toimintatavat. Lisäksi tehtiin merkittävä määrä rekrytointeja ja panostettiin yrityksen johtoon. Yhtiössä yhdistettiin onnistuneesti yrittäjämäisen toimintatavan parhaat puolet, kuten ketteryys ja nopea päätöksenteko, isompien yhtiöiden hyviin puoliin, kuten laajat resurssit, tunnettuus ja systemaattinen vastuullisuustyö. Delete onnistui toiminnallaan ammattimaistamaan koko purkumarkkinaa ja -toimialaa.

Intera irtautui Deletestä elokuussa 2013, jolloin pääomistajaksi tuli tanskalainen pääomasijoitusrahasto Axcel. Interan omistusaikana yhtiön liikevaihto moninkertaistui perustamishetken 12 miljoonasta eurosta irtautumishetken 100 miljoonaan euroon. Merkittävä osa kasvusta oli orgaanista. Lisäksi henkilöstön määrä kasvoi 40:stä noin 700:aan.

Merivaara

Merivaara-konserni on intuitiivisen terveysteknologian ja teollisen muotoilun edelläkävijä ja keskittyy erityisesti leikkaussalitoimintoja tukeviin ratkaisuihin. Yhtiön ohjelmistot, laitteet ja palvelut parantavat potilasturvallisuutta ja lisäävät leikkaushoidon laatua ja tehokkuutta maailman johtavissa sairaaloissa.

Vuonna 2013 alkaneen Interan omistuksen aikana Merivaara kehittyi huippuluokan osaajaksi käyttäjälähtöisissä leikkaussalituotteissa ja -ratkaisuissa sekä laajensi kansainvälistä jakeluverkostoaan.

Merivaaran pääkonttori, valmistus ja tuotekehitys sijaitsevat Lahdessa. Yhtiöllä on oma kansainvälinen myyntiverkosto ja tytäryhtiöt Ruotsissa ja Iso-Britanniassa. Yhtiö toimii yli 120 maassa ja työllistää noin 60 henkilöä.

Mikeva

Mikeva tarjoaa laadukkaita ja turvallisia kuntoutus-, hoiva- ja asumispalveluja mielenterveyskuntoutujille, kehitysvammaisille ja vanhuksille sekä erityistukea tarvitseville lapsille ja nuorille. Mikevan tärkein asiakasryhmä on kunnat.

Mikeva kasvoi Interan omistuksessa yhdeksi Suomen suurimmista yksityisistä sosiaalialan palveluntuottajista. Vuonna 2012 yhtiö operoi eri puolilla Suomea 63 palvelukotia, joissa paikkoja oli noin 1 200 asukkaalle. Mikevan liikevaihto vuonna 2011 oli noin 50 miljoonaa euroa. Yhtiö työllisti yli 1 000 sosiaali- ja terveysalan ammattilaista.

Mikeva myytiin G Square Capital I -rahastolle kesäkuussa 2012.